Laventeli
Rohdoksena sitruunamelissasta
käytetään lehtiä, jotka sisältävät
eteerisiä öljyjä. Sitruunamelissaa
käytetään mielialaa rauhoittavana
ja unentuloa helpottavana yrttinä.
Sen on lisäksi todettu edistävän
ruuansulatusta ja vähentävän
ilmavaivoja.
Laventeliöljy on yksi tutkituimmista
ja turvallisimmista eteeristä öljyistä.
Sillä on mieltä rauhoittava vaikutus
ja sitä käytetään mm. levottomuuteen ja
unihäiriöihin. Eteerisen laventeliöljyn
antibakteerisia ominaisuuksia hyödynnetään
lisäksi hengitysteiden hyvinvoinnissa.
Kanelinkuorta käytetään kansanperinnetietoon
pohjautuen ruokahalun ja ruoansulatuksen
edistämiseen sekä ripulin hoitoon.
Tieteellisten tutkimusten mukaan kanelin
aktiiviaineiden on todettu ylläpitävän
normaalia veren sokeria.
Kaneli
Sitruunamelissa
Timjami
Timjamista tislattua eteeristä öljyä
käytetään voimakkaan aromin ja
antibakteeristen ominaisuuksien
takia lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa.
Timjamin on todettu lievittävän
ylempien hengitysteiden ja kurkun ärsytystä.
Anis
Anista käytetään kansanperinnetietoon
pohjautuen ruokahalun ja
ruuansulatuksen edistämiseen
sekä vatsa- ja ilmavaivojen
rauhoittamiseen.
Muskotti
Muskottipähkinä on tunnettu ja
suosittu mausteena. Sitä käytetään
moniin tarkoituksiin, mutta
vahvin tieteellinen näyttö on ruokahalun ja
ruuansulatuksen edistämiseen.
Neilikka
Mausteneilikan rungosta, lehdistä ja
nupuista saadaan eteeristä öljyä, jota
on hyödynnetty vuosisatojen ajan intialaisissa
Ayrveda-hoitomenetelmissä sekä
kiinalaisessa kansanperinteessä.
Piparminttu
Piparmintun haihtuvan öljyn
pääainesosa on mentoli, joka
lievittää ylempien hengitysteiden ja
kurkun ärsytystä. Mentolilla
ulkoisesti käytettynä on myös
ärsytystä lievittävä, viilentävä ja
kutinaa estävä vaikutus.
Salvia
Salvia on yksi vanhimpia rohtokasveja,
jota on käytetty terveyttä
edistäviin tarkoituksiin. Salvian on
todettu lievittävän ylempien
hengitysteiden ja kurkun ärsytystä.
Lisäksi se edistää ruuansulatusta
ja vähentää hikoilua erityisesti
vaihdevuosi-ikäisillä naisilla.
Sitruuna
Voimakkaasti aromaattinen, tuoksuva
sitruunaöljy uutetaan kypsien
hedelmien kuorista. Sen
virkistävä tuoksu ja maku
vaikuttavat voimakkaasti.
Yrttien voimaa
Sitruunaruoho on tuttu erityisesti aasialaisista
ruuista. Sitruunaruohon eteerisessä öljyssä on
kevyt ja raikas maanläheinen sitrusaromi.
Eteerisiä öljyjä on osattu hyödyntää vuosisatojen ajan
mm. intialaisessa kansanperiteessä.
Sitruunaruoho